1 - 1 / 26 tuloksesta

Uusi

Vallattoman laivan laulut kirja+cd -paketti

Vallattoman laivan laulut -musiikkialbumi palkittiin Varhaisiän musiikinopettajat ry:n myöntämällä Vuoden lastenlevy 2023 -tunnustuksella. Myös samaiselta albumilta löytyvä kappale Herkules-kukko palkittiin Vuoden lastenlauluna 2023 Lastenmusiikki ry:n toimesta.

Lastenmusiikin konkareiden tekemä laulukirja sekä äänite on lastattu täyteen musiikin iloa ja hyvää tuulta. Mukana 11 laulun sanat ja nuotit sekä rutkasti leikki- ja puuhaideoita.

Vallattoman laivan miehistöön kuuluu kaikenlaista väkeä laivakokki Kuminasta merirosvoprinsessaan ja Herkules-kukkoon. Jokainen heistä saa oman riemukkaan laulunsa: Kun samassa veneessä seilataan, jokainen on tärkeä. Kompassin lisäksi tarvitaan sydäntä ja järkeä.

Kuvittaja Liisa Kallio on kirjoittanut hyväntuuliset laulunsanat, jotka Soili Perkiö säveltänyt ja Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis soittanut ja sovittanut äänitteelle. Tavallisten nuottien lisäksi kirjassa on mukana kuvionuotit, jotka helpottavat laulujen oppimista niin kotona kuin varhaiskasvatuksessa ja musiikkileikkikouluissa.

Piia Säpyskä on musiikkipedagogi ja Pieksämäen lastenkulttuurikoordinaattori sekä koko musiikki- ja kirjaprojektin äiti. Liisa Kallio on palkittu kuvittaja, kirjailija ja graafinen suunnittelija, joka tunnetaan muun muassa Pikku Papun laulujen iloisista sanoituksista ja kuvista.Soili Perkiö on Sibelius Akatemian musiikkikasvatuksen lehtori, säveltäjä ja esittävä taiteilija. Perkiö palkittiin vuonna 2019 Pro Finlandia -mitalilla lastenmusiikkiperinteen uudistamisesta. Äänitteellä vierailee myös Jyväskylän Gradian lasten lauluryhmä Kaisa Halmemiehen johtamana.

Lauluista löytyvät äänitteeltä sekä lauletut että karaokeversiot.

 

40,00
Toimituksen paino: 700 g

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Etusivu, Lastenmusiikkiorkesteri Loiskis, Perkiö Soili, Nuottikirjat
1 - 1 / 26 tuloksesta