Esittäjät ja tekijät

Mikko Perkoila

Mikko Perkoila sylissänsä kitara.

Muusikko ja lauluntekijä Mikko Perkoila tunnetaan kekseliäästä ja sujuvasta sanankäytöstään. Hänen laulujensa pienimuotoiset tarinat avaavat kuulijalle uusia näkökulmia moniin tuttuihin asioihin.

Perkoilan ura levyttävänä taiteilijana on kestänyt jo yli 30 vuotta ja ensimmäinen soololevy ilmestyi vuonna 1980. Viime vuosina tuotanto on painottunut lastenmusiikkiin, mutta uutta aikuismusiikkiakin syntyy pikkuhiljaa.

Myös kaikkialle maahan ulottuvat keikat painottuvat lastenkonsertteihin, joskin kuunteleva aikuisyleisökin on Mikolle mieluinen.

Perinne- ja uusiosoittimien rakentelu on oleellinen osa Mikon musiikillista urakokonaisuutta. Useimmiten lastenkonsertit päättyvät yleiseen soitinten kokeiluun. Musiikki on äänillä leikkimistä, ei sen kummempaa.

Salo - Lasten laulukaupunki ry antoi Mikko Perkoilalle kesällä 2011 HYVÄ TUULI -palkinnon. Se jaetaan vuosittain Laulufestarien aikana yhdelle lastenmusiikkikulttuurin saralla ansioituneelle tekijälle.

Osa haastattelusta Salon Laulufestivaalin lehdestä 2011:
"Mitä musiikki sinulle merkitsee? Iloni ja työni.
Kuinka keksit aiheet lauluihisi?
Aiheet tulevat mistä milloinkin: jonkun ihmisen hauska tokaisu, uutinen lehdessä, jopa mieleen johtuvasta hyvästä riimiparista voi laulu lähteä liikkeelle.
Mikä on paras lastenlaulu?
Tuskin löytyy muihin nähden täysin ylivertaista laulua. Yksi josta olen tykännyt pienestä pitäen on Teddykarhujen huviretki."

Takaisin