Esittäjät ja tekijät

Satu Sopanen

Satu Sopanen sai Tuttirallaa levystä vuoden lastenlevyn Emma-palkinnon 2008. Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi lastenkulttuurin valtionpalkinnon Satu Sopaselle vuonna 2011. Satu esiintyy Tuttiorkesterin ja mm. Loiskis-orkesterin sekä UMON kanssa.

Satu on kaikkien tuntema ja tunnustama lastenlaulujen Ruunaamaton Rinsessa, joka taianomaisesti osaa loihtia lastenkonserteista ikimuistoisia hetkiä.

Lastenkultuurin valtionpalkinnon perustelut:
"Muusikko Satu Sopanen (s.1967) on monipuolinen lastenmusiikin ammattilainen. Hän soittaa kannelta, laulaa, säveltää, juontaa ja käsikirjoittaa. Hänen energisyytensä ja ehtymätön positiivinen energiansa näkyy kaikessa hänen tekemisessään.

Vuosien mittaan Sopanen on vieraillut lähes joka kodissa TV2:n Pikku Kakkosen lukuisten musiikkiohjelmien kautta. Esimerkiksi Huvitutti-ohjelmaa tehtiin toistasataa jaksoa vuosina 1998-2002.

Satu Sopanen aloitti kanteleensoiton kuusivuotiaana isänsä, Ismo Sopasen opetuksessa. Myöhemmin hän valmistui Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolta ja on sen jälkeen opettanut kantelepedagogiikkaa Sibelius-Akatemiassa ja Helsingin konservatoriossa.

Satu Sopanen on esiintynyt monien yhtyeiden ja orkesterien kanssa. Yhteistyökumppaneita ovat olleet muun muassa Tuttiorkesteri, Loiskis ja UMO sekä Helsingin, Joensuun, Kuopion ja Oulun kaupunginorkesterit samoin kuin Mukaralla ja Tinttaralla sekä Jazzituttaa ja Tuttijazzaa!."

Aluksi Mukaralla-nimellä toiminut yhtye ponkaisi koko kansan tietoisuuteen Pikku Kakkosen Huvitutti-ohjelmasta, jota tehtiin vuosina 1998-2002 yli 100 jaksoa. Ohjelmasarjan aikana yhtye kävi läpi noin 400 lastenlaulua. Ei siis liene liioiteltua väittää yhtyeen olevan yksi Suomen suosituimmista lastenmusiikkibändeistä.

Eevaleena Pokelan innoituksesta Sibelius-Akatemiassa syntynyt Mukaralla/Tuttiorkesteri on ehtinyt pitkän uransa aikana viihdyttää suomalaisia lapsia jo kahdessa sukupolvessa.

Tuttiorkesterissa soittavat:
Heikki Kangasniemi, tunnetaan Suomen eturivin irlantilais-bändien lyömättömänä viuluvirtuoosina. Hessu taitaa myös mandoliinin salat!
Pasi Kallio velmuilee ison bassonsa kanssa.
Mikko Taipale, rumpali saa kompin aikaiseksi vaikka pahvilaatikolla ja pyykkilaudalla!
Matti Kallio, musiikin monitoimimies soittaa Tuttiorkesterissa pääasiassa harmonikkaa, mutta tinapillit, huilut, kitarat, kosketinsoittimet sekä monet muut vempeleet soivat sujuvasti hänen taitavissa sormissaan.

Viime vuosien Pikku Kakkosessa Tuttiorkesteri on laulattanut koululaisia kiitosta saaneessa 'Lauludiplomi' -ohjelmassa.

Tuttiorkesteri on äänittänyt viisi levyä; Kapteenin koukussa (1994), Humppeli Romppeli (1996), Huvituttilauluja (1999), Tuttirallaa (2008) ja Soittorasia (2011). Sekä Kapteenin koukussa että Tuttirallaa on valittu aikanaan vuoden lastenlevyksi.

Takaisin