Hilla ja salaperäinen saarni -kirja + CD

Riemukkaassa lastenmusiikkikirjassa Hilla ja Liisi ensiesiintymisensä tehnyt Hilla palaa ilahduttamaan perheen pienimpiä musiikintäyteisessä tarinassa. Hilla tempautuu ystäviensä kanssa mukaan seikkailuun, jossa musiikki lomittuu metsän tarinaan. Jännittävien tapahtumien mukana tutustutaan uuteen, opitaan puhumaan musiikkia – musisoidaan – rytmein ja hauskoin ääntein.

Kirjaan kuuluu myös CD-levy, jolla on upouusia lauluja koko perheen iloksi. Lisäksi julkaistaan erillinen sovellus, jolla kirjan antia pääsee syventämään.

Sari Airola (s. 1967) on kirjoittava kuvittaja ja työskentelee laajasti lastenkulttuurin alueella. Toistuvia teemoja hänen kirjoissaan ovat mm. suvaitsevaisuus ja kommunikointi. Airola opettaa myös Aalto-yliopistossa.
Mari Kätkä (s. 1973) on musiikin monitaituri niin esiintyjänä kuin kouluttajana. Hän on tehnyt lasten kulttuuri-, teatteri- ja televisiotöitä sekä johtanut teatteriorkestereja. Hän toimii opettajana mm. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.
Tuomas Kesälä (s. 1972) on monipuolinen pianistimuusikko. Hän on toiminut esiintyjänä, sovittajana ja säveltäjänä useissa Suomen eturivin kokoonpanoissa. Kesälä toimii myös pianonsoiton opettajana Sibelius-Akatemiassa.

64 sivua
Kovakantinen kirja
2019

 

25,00
Toimituksen paino: 484 g

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Etusivu, Nuottikirjat