Uusi

Henxelit: Leikkien ja laulaen -kirja ja cd

Henxelit on kansanmusiikkiin kallellaan oleva lastenmusiikkiorkesteri, joka on v. 2007 lähtien kiertänyt ahkerasti kouluissa, päiväkodeissa ja lastentapahtumissa. Yhtyeen ensimmäinen laulukirja Leikkien ja Laulaen sisältää nuorimmille kuulijoille suunnattuja leikkilauluja sekä cd-levyn. Kirjassa on 36 sivua ja kovat kannet.

Laulut ja leikit ovat tosielämässä testattuja, opettavaisiksi suunniteltuja ja Henxelit-tyyliin tietysti myös arvoituksellisia ja hauskoja. Kirjaa voi käyttää kotona ja koulussa, muskarissa, leireillä tai päiväkodissa – missä vain löytyy lapsia, laulajia tai leikkijöitä.

Kaikki kirjan leikkilaulut löytyvät myös liitteenä olevalta CD-levyltä. Kirjassa on nuottien, laulunsanojen ja leikkiohjeiden lisäksi myös värikkäitä kuvia ja tietoiskuja levyllä soivista soittimista. Kirjan aukeamalla oleva soitin soi samalla aukeamalla olevassa laulussa. Näin saat myös kuulokuvan kyseisestä soittimesta.

Sävellyksistä vastaavat Tomi Nurmi ja Matti Hakamäki. Sanoitukset ovat Matti Hakamäen käsialaa. Yhtyeen kolmas muusikko on Juha Virtanen ja levyllä om mukana myös  joukko vierailevia muusikoita.

Kirjan on taittanut ja kuvittanut Tina Paronen.

Laulut
1. Saunalauantai

2. Matikka on mukavaa
3. Sormet tervehtää

4. Pienet linnut
5. Maassa vai puussa?
6. Äidin pölynimuri
7. Metsäretkelle
8. Olethan ystäväin
9. Mikä se kolmas on?
10. Missä soittimessa?
11. Kukkuu, kukkuu
12. Mul on auto nopea
13. Muurahaiset
14. Linnun kielellä
15. Neljä pientä peikkopoikaa

Linkki: Katso esittelyvideo

Lastenmusiikkiorkesteri Henxelit: Leikkien ja Laulaen, kovakantinen, 36 sivua

ISBN 978-952-7255-10-0, Kustannusosuuskunta Länsirannikko 2021

Julkaisupäivä 9.3.2021

29,00
Toimituksen paino: 500 g

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Etusivu, Nuottikirjat, Henxelit -orkesteri