Muskaripellen lauluja nuottikirja

Tähän Muskaripellen nuottikirjaan on kerätty 17 laulua Esa Lamposen laajasta sävellys- ja sanoitustuotannosta.Kaikki laulut ovat syntyneet Lystileikin muskareissa lasten kanssa tehdyssä työssä yli kahdenkymmenen vuoden ajalla. Laulut on sovitettu niin, että niitä voi helposti säestää kotona, päivähoidossa ja muskareissa.

Muskaripelle on satuhahmo, joka toivottaa lapset Lystileikin muskareissa viikoittain mukaan musiikin maailmaan. Muskaripellen laulut on tehty johdattamaan muskarilaisia eri teemoihin, tarinoihin ja seikkailuihin. Laulut liikuttavat kehoa ja tunteita ja kutsuvat laulamaan, liikkumaan ja musisoimaan, mutta myös hiljentymään musiikin kuunteluun. Samalla Muskaripellen lauluissa on myös vahva pedagoginen lähtökohta. Julkaistu 2013. Lauluista on tehty myös levy, jossa on 15 laulua.

LAULUT: 1. Muskaripelle 2. Juna 3. Maatalon Maija 4. Matkalle 5. Elviiran tanssi 6. Hauska bussimatka 7. Vapaapäivä 8. Rotta mokoma 9. Pupu sairastaa 10. Syksy 11. Noita lentää 12. Noitien vuori 13. Noitien tanssi 14. Seikkailujen laiva 15. Rauhan rummut 16. Sade
17. Hyvä ystävä

Tuotetta ei ole enää saatavilla.

10,00
Toimituksen paino: 105 g

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Lamponen Esa ja Resonaarigroup, Nuottikirjat