11 - 11 / 11 tuloksesta

Uusi

Pellakaija Pum: Juhlan kunnia -cd

Pellekaija Pum täräytti juhlalevyn, sillä Pellekaija Pum-orkesteri täytti 25 vuotta v. 2017. Juhlan kunnia -levy on bändin yhdeksäs ja sisältää 17 upouutta nautittavaa musiikkikappaletta. Monille Pellekaija Pum on tuttu myös MTV3:lla ja Juniorilla esitetyistä omista TV-sarjoistaan.

Musiikilliselta anniltaan levyn laulut edustavat useita rytmimusiikin lajeja: on kaikuja suomipopista, rehevää rytmibluesia, modernia folk-musiikkia, ripaus kreikkalaista, rankkaa ripaskaa ja konkkaronkkaa ja jotain pellekaijamaiseksi määriteltävää rytmimusiikkia.

Laulujen sanoitukset huokuvat lempeää huumoria väistämättä silti vakavampaakaan asiaa. Onpa mukana yksi rauhanlaulukin: "Kumpi ja Kampi" rauhaa rakentamassa. "Juhlan kunnia" -teema kulkee läpi levyn tarkastellen asiaa monesta eri kulmasta.

Vaikka kyseessä on ensisijassa lasten musiikki, ei aikuisiakaan ole unohdettu. Koko perheen voimin mennään "Bingoon", mukana on myös mummit ja vaarit. Ylipäätään aikuiset kuuntelevat tämän  levyn musiikkia yhtä sujuvasti kuin lapset. Yhteistä aikaa voi viettää "Kello-Kallen" tiiviissä tunnelmassa tai leppoisammin lomahotellin iloisen "Pikkolon" seurassa.
Laulut:
1.    Nostamme hattua
2.    Kuperkeikka
3.    Kello-Kalle
4.    Brässit housuissa
5.    Pikkolo
6.    Tse tse Topi
7.    Laskutaito
8.    Bingo
9.    Kivi, paperi ja sakset
10.    Hiirten häät
11.    Nau
12.    Osaatko soutaa
13.    Ripaska
14.    Kukkopilli
15.    Kumpi ja Kampi
16.    Konkkaronkka
17.    Juhlan kunnia

Levyllä musisoivat:  Pekka Tonttila:  laulu, kitarat, ukulele , huuliharppu, okarina ja perkussiot. Marko Kataja: urut, pianot ja muut kiipparit. Tuula Tonttila: laulu ja perkussiot. Tuomo Kuure: basso, laulu. Hannu Risku: rummut.

16,00
Toimituksen paino: 55 g

Selaa tätä tuoteryhmää: Pellekaija Pum
11 - 11 / 11 tuloksesta